Evästeet

Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita selain tallentaa tietokoneeseesi tai puhelimeesi. Ne ovat
ikään kuin sivuston muisti, johon sivusto voi tallentaa esimerkiksi
käyttäjien mieltymyksiä. Tietojen avulla sivusto pystyy tunnistamaan
käyttäjän ja toimimaan sen mukaisesti.

 

Kävijää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla. Evästeet eivät
vahingoita käyttäjän laitetta tai tiedostoja. Evästeiden käyttäminen on
yleinen käytäntö useimmissa isoissa verkkosivustoissa.  Evästeiden
avulla seurataan muun muassa palveluiden kävijämääriä sekä tietoja
kävijöiden käyttämistä sivuista, selaimista ja käyttöjärjestelmistä.
Myös käyttäjän IP- ja verkko-osoite tallentuu evästeiden avulla.
Evästeet tallentavat tietoa myös laitteen käytöstä ja käyttötavoista,
esimerkiksi käyttäjätunnuksen, valitun käyttökielen, fonttikoon ja
erilaiset näyttöasetukset.
 

Miten tämä sivusto käyttää evästeitä?

Evästeiden avulla Silense pyrkii tekemään palveluistaan yhä parempia ja kehittämään niitä siten, että ne vastaisivat mahdollisimman hyvin kunkin käyttäjän yksilöllisiä tarpeita ja toiveita.

 

Silensen verkkosivustoilla käytetään myös Google Analytics -seurantaohjelmaa. Tähän tarkoitukseen Google Analytics käyttää evästeitä, jolloin verkkosivuston käytöstä evästeillä luotu tieto siirtyy ja tallentuu Googleen. Google Analyticsin käyttöehtojen mukaan Google ei yhdistä rekisteröityjen IP-osoitteita mihinkään muuhun Googlessa säilytettävään tietoon. Google Analyticsin evästeiden käytön voi estää lataamalla ja ottamalla käyttöön Google Analytics Opt-out Browser Add-on -vaihtoehdon. 

 

Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista jolloin tunniste, jolla käyttäjästä kerätään tietoa, vaihtuu. Käyttäjällä on myös mahdollisuus estää evästeiden käyttö kokonaan muuttamalla käyttämänsä laitteen selaimen asetuksia.